Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Elämää silloin, kun tahtoo kuumeisesti lapsen ja lapselle isän ja on yli 30 v.
26.02.2007 - 18:55
Kuumeella ei ole enää tarkoitusta. Isäehdokas löytyi  melkein heti viimeisimmän kirjoitukseni jälkeen.  Nyt vain odottelemme hääkellojen kilkatusta ja kahta viivaa testeriin.
01.10.2006 - 22:12
En ole päivittänyt, kun ei ole ollut päivitettävää.

Parisuhderintamalla on ihan yhtä hiljaista kuin muulloinkin. Vaikka menee ihan hyvin, en jaksa ajatella miehettömyyttä, saati yrittää tavata ketään uusia ihmisiä. Lapsikuumekin on hiipunut. Ei niin, että en enää haluaisi lasta, mutta se pahin epätoivo lapsettomuudesta on kaikonnut.

Odotan jotain tapahtuvaksi.

13.09.2006 - 23:57
Merkkipäivään on enää pari hassua päivää. Annan itselleni lahjaksi lupauksen, että ensi vuonna en vietä merkkipäivääni yksin.

365 päivää aikaa olla rohkea ja tehdä tuttavuutta.
08.09.2006 - 13:30
Ei juurikaan tee mieli kirjoittaa tähän blogiin. Olo on vielä ihan ok ja pelkään, että alkamalla taas sinkkuuteni vatvomisen aiheutan itselleni turhaa pahan mielen.

Sitä mitä ei ajattele, ei ole olemassa.
04.09.2006 - 19:53
Onko teille koskaan käynyt niin, että ihastutte jonkun henkilön blogipersoonaan?

Sinkkumiehillä on aika vähän blogeja, tai ainakaan niin kirjoitettuja, että jaksaisin niitä mitenkään kovin tarkasti lukea. Joskus aiemmin luin yhtä, jonka pitäjään (taio mielikuvaan hänestä) vähän ihastuin. Nyt on löytynyt uusi blogi, jonka pitäjää pidän sangen miellyttävänä ja johon pikku hiljaa alan ihastua.

Harmi, että olen ujohko enkä  uskalla lähettää sähköpostia!
31.08.2006 - 23:09
Baariseuran valinta on pitkäaikaissinkulle hankalaa. Jos lähtee pariskuntien kanssa, ei koskaan tule vilkaistuakaan baarin miestarjontaan yksinkertaisesti siitä syystä, ettei ketään muuta seurueessa kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin.

Jos taas lähtee uusiosinkkujen kanssa, on tunnelma niin epätoivoisen ahdistava, että pitkäaikaissinkkua hirvittää. Jokainen miehenpuolikas kun ei tämän mielestä enää ole niin hirveän kiinnostava. Toisaalta tämä ei myöskään vihaa kaikkia miehiä suunnattomasti, vaan suhtautuu niihin melko neutraalisti.

Yksin meneminen kammoksuttaa yhä ja toisaalta ne muut pitkäaikaissinkut kaveripiirissä haluavat käydä aivan eri baareissa. Tokihan joskus voin mennä tsekkailemaan pukumiehiä, mutta pukumiehet ovat harvoin kiinnostuneet minusta, joten illat ovat usein sangen tylsiä.

Eli kenen kanssa sitä oikein sitten pitäis mennä tiirailemaan kaksilahkeisia???
24.08.2006 - 22:59
Muka!!!

Edellisen kirjoituksen kommenttiin viitatet:

On ehkä maailman yleisin harhaluulo, että sinkkunaiset ovat kaikki nirsoja. Vai valinnan vaikeus! Pyh! Tällä sinkkunaisella kun satttu olemaan työpaika naisten parissa, harrastukset naisten parissa ja kavereina vain pariskuntia ja sinkkunaisia. Nirsoksi minua on turha haukkua. Vaikka olen hyvin kouluttettu, mukavan näköinen (ok, pari liikakiloa on, mutta kenelläpä ei olisi?), sivistynyt, huumorintajuinen ja aktiivinen, voin laskea kahdella sormella ne miehet, jotka ovat osoittaneet mitään kiinnostusta minua kohtaan tänä vuonna. Molemmat ovat netistä ja molemmat deitit kuihtuivat lopulta miehen epäkiinnostukseen.

En edelleenkään myönnä olevani hirviö, mutta toki ymmärrän, etten ole baarista naista metsästävien miesten unelma. MInulla kun ei ole pitkiä vaaleita hiuksia, ei DD-kupin rintoja eikä päässä sahajauhoa. Mutta minkäs teet, kun baarissa miehet eivät todellakaan ole kiinnostuneita eikä muussa elämässä miehiä juuri tapaa. Olen tehnyt parhaani, käynyt kirjastossa, sählymatseissa, Claes Ohlsonilla (omilla asioilla tosin), miesten suosimissa baareissa - vaan ei.

Minulle on siis turhaa tulla selittämään, että olen nirso. Voi olla, että jotkun sinkkunaiset ovat, mutta on vaikeaa olla nirso, jos ei anneta edes mahdollisuutta!


22.08.2006 - 21:48
Iltojen pimentyessä alkaa kaiho taas vallata mieltä. Yritän olla energinen ja reipas, mutta tunnetta vastaan on vaikeaa taistella. Ympäristö ei eroineenkaan anna mahdollisuutta unohtaa sinkkuutta. Pahoin myös pelkään, että nyt sinkkuuntuneet kaverit ovat uudella kierroksella ennen minua. Mussa ei voi olla niin paljoa vikaa, etten kelpaa kenellekään!!!!!!!!!
22.08.2006 - 15:36
Jos kaveripiirissä onkin erobuumi pahimmillaan (kai sitä kutsutaan eroksi, vaikkei naimisissa oltaisi oltukaan), niin työpaikalla taas kaikkien tyttäret ovat menossa naimisiin tai poikivat kilvan. Joka kerta kun uusista hää- tai lapsiuutisista kerrotaa, kääntyvät merkitsevät katseen minunkin suuntaani. "Yrittäisit sinäkin nyt pian..."

Voi kunpa se olisikin niin helppoa!
21.08.2006 - 20:55
Onko nyt joku erobuumi meneillään? Tänään taas kuulin yhdestä uudesta erosta ja toisesta, joka saattaa tapahtua. Miksi kaikki eroavat samaan aikaan?