Kyllä. Olen viimeinkin tajunnut kristallinkirkaaasti tämän. Tahdon lapsen. Ja lapselle isän.

Viimeiset neljä vuotta olen ollut sinkkuna. Epämääräistä säätöä on ollut suuntaan jos toiseen, mutta mitään vakavastiotettavaa ei näköpiiriin ole ilmaantunut. Vikaa on ollut minussa - sitoutumiskammo on yltynyt ja joskus melko mitättömätkin asiat ovat olleet riittäviä syitä dumppaamiseen. Tähän asti olen ajatellut, että kyllä minullekin löytyy omanlaiseni helmi. Nyt alkaa usko loppua. Biologinen kello tikittää ja olen alkanut harkita lapsen hankkimista jonkun ok-tyypin kanssa ilman suuria tunteita. Tahtoisin kokea rakkautta, mutta tällä hetkellä riittäisi edes joku, joka pitäisi sylissä ja silittäisi.

Olen kyllästynyt olemaan yksin! Vauvakuume yltyy. Mieskuume myös.